Yhteisövaihtoehto

Olen lukenut muiden kurssilaisten blogeja ja kaksi tulokulmaa oli aika monissa teksteissä esillä - teknologian käyttö - ja kotihoidon ongelmat vanhuspalveluissa. Koska olen hyvin skeptinen teknologian mahdollisuuksiin parantaa vanhuksen tai erityisesti muistisairaan vanhuksen arkea, otan tämän viimeisen kirjoituksen aiheeksi yhteisöllisen näkökulman.

Hämmästyin lukiessani kesälukemiseksi koululta lainaamaani Helka Lumijärven kirjaa "Tunteva yksilö yhteisössä", jossa kerrotaan Tampereella sijaitsevan Sopimusvuorisäätiön dementiahoitokodin terapeuttisen yhteisöhoidon periaatteista. Kovasti on ollut esillä julkisuudessa yhteisöllistä toimintatapaa edustavat hoitotavat vanhushuollossa Hollannista ja Norjasta, mutta käsitykseni mukaan Suomessa ollaan jääty 2. lk matkustajiksi tai jopa tavarajunaosastoon tästä kehityksestä. Kuitenkin Sopimusvuorisäätiö otti dementiahoitokotien toimintaa ohjaaviksi periaatteiksi terapeuttisen yhteisön toimintatavan Tampereella jo vuonna 1991 (Lumijärvi 2006, 23).

Ideana Sopimusvuorisäätiön dementiahoitokodeissa on kodinomainen yhdessätekeminen ja työskentely asukkaiden ja henkilökunnan kesken. Ohjaajille on kuitenkin sovittu määrätyt vastuualueet, jotta kaikki kodin työt tulisivat tehdyiksi. Kodinaskareiden tekeminen kuuluu kuntouttavaan työotteeseen, asukkaalle annetaan mahdollisuuksia tekemiseen, jolloin hän voi näyttää jäljellä olevat tietonsa ja taitonsa. Tekeminen toimii myös siltana silloin, jos puheyhteyttä on vaikea muodostaa. Yhteisöllinen toimintatapa edistää tasa-arvoisuutta ja tuo tunteen kuulumisesta johonkin. Tässä esimerkin hoivakodissa perunoita kuoritaan ja ruoka-aineita pilkotaan yhdessä. Jotkut asukkaat myös syöttävät heikkokuntoisempia asukkaita. Tärkeältä tuntuu myös pitää toista kiinni kädestä, silitellä ja jutella. (Lumijärvi, 24-27). Empatiakykyä voi varmasti ylläpitää pidempään muistisairaudesta riippumatta, kun toimintatavat ovat yhteisölliset ja sosiaalisia taitoja korostavat. Dementiahoitokodin henkilökunnalla on myös tärkeä rooli asiakkaiden keskinäisten suhteiden hoitamisessa, silloinkin kun asiakkaalla on käytöshäiriöitä. Avoimuus, sallivuus ja erilaisuus korostuvat yhteisöllisessä toimintatavassa. (Lumijärvi 29-30).

Toisaalta, jos omat voimat ovat jo hiipuneet, silloinkin oman kehon hallinnan tunne ja sen vahvistaminen on tärkeää. Hyvänä esimerkkinä käytännön hoitotyöhön kirjassa mainittiin mm. sellainen pieni asia, että hoitotilanteessa asiakkaan kanssa pitää puhua esim. silloin kun hän ei itse jaksa kääntyä kyljelleen, voi häntä kehoittaa kääntymään, vaikka hoitaja tekisi sen hänen puolestaan. Tunne oman kehon hallinnasta on tärkeää silloinkin kun fyysiset kyvyt ovat rajalliset.

Niin, koskahan saamme Hollannissa sijaitsevan vuodesta 2008 alkaen toimineen Hogeweyk -kylän tyyppisen muistisairaiden vanhusten "paratiisin" tänne Suomeen, vai voitaisiinko ensi alkuun odotellessa kehittää meidän nykyisiä hoitopaikkoja yhteisöllisempään suuntaan? (Haavisto 2014)

Itse olen yrittänyt sosiaalista kuntouttavaa työotetta käyttää vanhusten hoivakodissa, esimerkiksi siten, että huomasin eräänä päivänä innokkaan "olanylilukijan" lehdenlukutuokiossa ja seuraavana päivänä pyysin häntä lukemaan muille asiakkaille päivän sanomalehteä. Tehtävä oli hänelle hyvin mieluinen, eivätkä muutkaan asiakkaat panneet asiaa pahakseen. Viriketoiminnassa muutoinkin päivän teema on usein vaihtunut siitä, mitä olin etukäteen ajatellut. 

Eräänä päivänä ajattelimme työkaverini kanssa vetää tuolijumppaa, mutta asukkaat vaikuttivat haluttomilta, koska vatsat olivat täynnä ja ei jaksaisi, jalat ei liiku, kädet ei nouse yms. Eräs asukas ehdotti, että eikö pidettäisi tietokilpailu - no sehän nappasi ja saimme päivän 15 kysymystä netistä helposti, ja kaikki halusivat osallistua tähän toimintatuokioon hyvin mielellään.

Tärkeintä on kuitenkin yhteinen tekeminen, se yhdessä koettu matka, ei päämäärä.


Lähteet:
Painetut lähteet
Lumijärvi, H. (toim.) 2006. Tunteva yksilö yhteisössä. Terapeuttisen yhteisöhoidon periaatteet ja validaatiomenetelmä Sopimusvuorisäätiön dementiahoitokodeissa. Tampere: Sopimusvuorisäätiö.

Sähköiset lähteet
Haavisto, M. Muistisairaat saivat oman kylän -täällä heitä kohdellaan ihmisinä. 10.11.2014. Viitattu 7.8.2016. http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/tassa-ja-nyt-hogeweykin-kylassa-muistisairaat-saavat-olla-ihmisia/. Suomen Kuvalehden arkisto.