Laadukasta asumista ja eloa nyt ja tulevaisuudessa

Tämän kurssin aikana olen paljon pohtinut, millaista on laadukas asuminen ja elämä seniorin ja vanhuksen silmin nyt ja millaista se on vuonna 2039-2041, kun itse olen (toivottavasti) jäämässä eläkkeelle?

Nykyisen asumisen ja palvelun tasoa on helppo arvioida vallitsevien normien ja käytänteiden sekä erityisesti VPL:n valossa. Asumisympäristön tulisi olla helppokulkuinen ja turvallinen, palveluja pitäisi olla saatavilla riittävän helposti (mikä on riittävä?), omassa kotona tulisi nykylainsäädännön mukaan sinnitellä aivan viimeiseen asti ja laitoshoitopaikkoja tulee karttaa kuin ruttoa.

Riittääkö se sellainen taso ja palvelu, että käy kaksi kertaa viikossa lähikaupassa ruokaostoksilla vaikkapa invamopolla ja kerran viikossa lämmittää saunan? Loput neljä päivää ottaisin sitten rennosti ja syljeskelisin kattoon, jos minulla olisi varaa palkata vähän siivousapua.

Minulle se voisi olla unelmieni mukaista vanhuselämää, mutta jollekin toiselle se olisi liian askeettista, rajoittunutta ja suorastaan laadutonta elämisen mallia edustavaa lande-bönden elämää!

Jos kuitenkin fyysinen kuntoni heikkenisi oleellisesti, enkä enää pärjäisi kotona, haluaisin johonkin mukavaan vanhainkotiin, jossa olisi runsaasti sosiaalisia virikkeitä tarjolla. Nykyisen lainsäädännön mukaan palvelujen määrää ja laatua arvioidessa kunnan tulee kerätä asiakaspalautteita ja kuunnella myös sosiaaliasiamieheltä saatua palautetta sekä huolehtia siitä, että palvelut ovat kaikkien ikääntyneiden saatavilla yhdenvertaisesti (VPL §6-7). Tämä käytännössä tarkoittaa, että myös syrjäkylillä asuvat vanhukset ovat oikeutettuja samaan palvelutasoon kuin taajamissa ja kaupunkien keskustoissa asuvat. Onkohan asian laita todella näin vuonna 2040 tai 2050-luvulla kun itse saattaisin jo olla erilaisten sosiaali- ja asumispalvelujen tarpeessa?

Hiljattain TV:stä tuli dokumentti “Matkalla vanhuuteen” muistisairaan vanhuksen arjesta kotihoidon ja perheenjäsenten näkökulmasta. Minusta siinä kuvattiin lämpimän humoristisestikin muistisairaan elämää, sitä kuinka asiat unohtuvat ja kaaoksen keskellä on hyvä ja “turvallista” elää. Kuitenkin läheisresurssien ja omaishoidon pinna oli ajoittain todella piukalla, kun vanhus soitteli kymmeniä puheluita tai lähti taksilla yksin harharetkilleen ja tuhlasi lähes koko kuukauden eläkkeet. (Kärkkäinen 2008).

Olen tullut siihen johtopäätökseen vuosien varrella ja myös tämän kurssin aikana eri blogeja lukiessa, että koti EI ole aina se paras ja turvallisin paikka vanhukselle, ainakaan yksinäiselle vanhukselle. Jos kotihoito käy vaikkapa aamulla ja illalla 15 min “pikakäynneillä”, paljon ehtii siinä välissä tapahtua! Jos siirtymiset ja liikkuminen on riskialtista on vanhus jatkuvassa vaarassa, kun apua ei niihin arkitilanteisiin ole saatavissa. Jos taas fyysinen kunto on jo niin heikko, ettei pysty liikkumaan itsenäisesti, tulisi hoidon siinäkin tapauksessa olla laadukasta, ei satunnaista pikapalvelua, jolloin normaalin perushoivan odotteluajat voivat muodostua liian pitkiksi. Kaksi tuntia paikallaan yhdessä ja samassa asennossa alkaa olla maksimiaika kenelle tahansa, yöajat poislukien. Lisäksi pitäisi olla tarjolla sosiaalisesti laadukasta toimintaa, yhteys tarjolla muihin ihmisiin, jos asiakas itse niin haluaa. Äänikirjat, radio ja musiikin kuuntelu voivat myös joskus olla tylsän päivän pelastus. Ulkoilu on jokaisen elävän ihmisen ja miksei eläimenkin perusoikeus, josta ei pidä tinkiä. Ulkoilu edistää kehon mielihyvähormoonien tuotantoa ja on sekä fyysistä että psyykkistä toimintakykyä edistävää ja ylläpitävää toimintaa koko eliniän. Ei heikko liikuntakyky saisi olla esteenä ulkoilulle. Siispä - takaisin luontoon! Oma mummoni meni rollaattorilla kasvimaata kitkemään kontaten yli 90-vuotiaana, siinäpä minullekin roolimallia tulevaisuuteen... 30 vuoden kuluttua aion tehdä kasvimaastani sellaisen, että kitkeminen onnistuu kontaten hyötykasveja tallaamatta.

Jos nyt sitten kunto on päässyt niin heikoksi, että tehostetun asumispalvelun hoitopaikka on ainoa vaihtoehto, saattaa ongelmia esiintyä sielläkin. Jos resurssit ovat niukalla ja henkilöstön pinnat piukalla, tulee riitoja ja yhteentörmäyksiä talon asukkaiden (isännät ja emännät) ja palkollisen väen kesken väistämättä. Esimerkiksi Harmaat pantterit -näytelmässä Heikki Lund 2009 on käsitellyt vanhusten oikeuksia hoivakodin arjessa huumorin ja satiirin keinoin. Näytelmässä vanhukset nousevat uuden radikaalin johtajan avustuksella kapinaan Käpyhovin vanhainkodin näivettäviä hoitokäytäntöjä vastaan. Kyseinen näytelmä sai suuren suosion keväällä 2015, kun sitä esitettiin Keski-Uudenmaan teatterissa Keravalla. Ehkäpä näytelmä tulee pyörimään eri puolella Suomea edelleenkin, aihe ainakin on ajankohtainen.

Sähköiset lähteet:

Kärkkäinen, J. (ohj.) 2008. Matkalla vanhuuteen. Viitattu 11.7.2016. Yle areena. URL: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/06/15/matkalla-vanhuuteen

Lund, H. 2009. Harmaat pantterit -näytelmä. Viitattu 11.7.2016. URL: http://www.naytelmat.fi/index.php?view=playListShow&id=4015

Asiatonta kuvamateriaalia aiheesta tai sen vierestä:

http://naurunappula.com/1312659/nain-meika-rullaa-vol-2.jpg

Palveluntarpeista, tunnistatko ensimerkit?

Jokaisella vanhuksella tai ikääntyvällä henkilöllä on yleensä aika selkeä kuva siitä, kuinka hän arkisissa toimissaan pärjää. Joskus tyypillinen suomalainen "pärjäämisen paine" saattaa johtaa siihen, että omia voimavaroja yliarvioidaan. Jos henkilö vaikkapa asuu kaksikerroksisessa omakotitalossa, jossa hän on asunut jo yli kaksikymmentä vuotta, voi olla vaikeaa myöntää, että 70 ikävuoden jälkeen yläkerta on jäänyt huonommalle kunnossapidolle esimerkiksi siivouksen suhteen. Tavaraa ja roinaa kertyy nurkkiin ja ei oikein osaa päättää, mitä niille pitäisi tehdä?

Yksi hyvä vinkki, jota toivottavasti muistan:) noudattaa itsekin noin 25 vuoden kuluttua, olisi sellainen, että ajattele vähintään 10 vuoden välein, että jos nyt juuri pitäisi muuttaa uuteen paikkaan, mitkä tavarat olisivat sellaisia, joita ehdottamasti haluaisin mukaani? Tällaisen muistilistan voisi tehdä ensimmäisen kerran jo vaikka 65-vuotiaana ja tarkistaa vähintään kymmenen vuoden välein. Onko listalla kenties jotain sellaista, jota ei enää 75 vuoden iässä pidäkään arjessa tärkeänä? Tarvitsenko enää perhokalastusvälineitä, olenko käyttänyt niitä lähimmän kahden vuoden aikana lainkaan? Haluaisinko luopua postimerkkikokoelmastani ja lahjoittaa sen lapsenlapselleni? Mihin himpuraan joudun kaikkien näiden kirjojen kanssa, joita kotona on pölyyntymässä metrikaupalla? Ottaisikohan joku divari ne "uloskantohintaan" jos kukaan läheisistä EI halua niitä periä... ja tällaista rataa kierrätys edistyisi!

Omien aarteiden evaluointi säännöllisin väliajoin on hyvää stimulaatioharjoitusta aivoille. Stimulaation puute ja aivotoiminann yksipuolistuminen voi olla yksi tekijä vanhuuden kynnyksellä, joka aiheuttaa sosiaalisten ongelmien pahentumista, voi johtaa yksinäisyyteen ja pahimmillaan jopa heikentyneeseen itsetuntoon ja mielenterveysongelmiin (Arponen). Jos henkilöllä on lisäksi alkava muistisairaus, tulisi stimulointiin kiinnittää erityistä huomiota, missä läheisverkostolla on hyvä mahdollisuus vaikuttaa ja aktivoida ystävää/vanhempaa/isovanhempaa, jos huomaa tällaisia merkkejä. Ongelmien ennaltaehkäisy ja ikääntyneiden 65+ vuotiaiden hyvinvointia edistävä toiminta neuvontapalvelujen avulla on VPL §12 mukaan kuntien perustehtävä, joten apuakin on saatavissa, jos itse keksi tai tiedä, mihin vaikkapa isovanhempaa voisi houkutella mukaan. Jos mummo tai pappasi, isäsi tai äitisi, on vähän ujo ja hidas lähtemään seniorien kahvilaan kulman takana, mitäpä jos lähtisitte parilla ensimmäisellä kerralla yhdessä?

Erään määritelmän mukaan ikääntyvien viriketoiminta on:

Aistien, muistin, keskittymiskyvyn ja sosiaalisten taitojen harjoittamista (Arponen 1992)

-> sen tavoitteena on terveet roolit ja antaa onnistumisen kokemuksia! (Kuvio 1)

Sosiaalisten virikkeiden ohella myös fyysisen toiminnan merkitys on hyvinvoinnin kannalta keskeinen osa ikäihmisen arkea. Esteettömyys, helppo ja turvallinen liikkuminen on tärkeää, ettei ympäristöstä muodostu rajoitteita toiminnalle. Joku säännöllinen liikuntaharrastus olisi hyvä olla pari kertaa viikossa, niin kauan kuin jalka tai käsi tai molemmat vielä hyvin toimivat. Jos havahtuu 65-vuotiaana siihen, että liikuntaharrastus puuttuu kokonaan, olisi syytä aloittaa viimeistään silloin.

Omatoimista "palvelukartoitusta" on esimerkiksi se, että käy eläkeiän kynnyksellä lävitse oman kunnan ja lähialueen alueelta löytyvät liikuntapalvelut ja tarjonnan.  Aloittasinko perushikijumpan opistolla vai menisinkö seniorilentopalloryhmään? Tai hetkinen, löytyisiköhän minulle joku upouusi eksoottisempi laji? Kokeilisinko lämpöjoogaa? Tai aloitanko tosissani golffauksen - no en todellakaan, sillä temperamenttini vuoksi hermojani en halua menettää eläkkeellä - wautsi, voisin kokeilla vaikka frisbee golfia ystäväni ja hänen koiransa kanssa!

lähde:
Arponen, O. 1992. Viriketoiminnan merkitys ja keinot. Teoksessa Arponen, O & Hervonen, A. Mitä kotihoidon jälkeen: dementian hoitovaihdoehdot. Tampereen dementiayhdistys.

Taustaa

Tämä sivusto littyy Laurea ammattikorkeakoulun  Ikääntyvien palvelut -verkkokurssin tehtävään 2.3 "Kannanottoja iäkkäiden hyvinvointiin."

Ajattelin kirjoittaa suht' vapaata tekstiä, tajunnanvirtatekniikalla, mitä ajatuksia päivittäin päässäni liikkuu (tai liikkuuko edes yhtenä päivänä viikossa...?). Lisäksi yritän seurata vanhusten hyvinvointiin liittyvää ajankohtaista keskustelua ja lisätä ne viitteiksi.

Tällä hetkellä olen kesätöissä vanhusten hoivakodissa, joten saan päivittäin käytännön kokemusta myös vanhusten kanssa työskentelyyn liittyvistä haasteista. Pidän kuitenkin työ- ja kouluasiat erillään, joten tällä sivulla esittämäni ajatukset ovat lähinnä moraalisia ja eettisiä pohdintoja siitä, kuinka koen elämää, millaisesta vanhuudesta omalla kohdallani unelmoin, mitä toivoisin elämäni olevan seuraavan neljän vuosikymmenen jälkeen? Käytän myös viittauksia lainsäädäntöön, erityisesti vanhuspalvelulakiin, myöhemmin lyhennetty VPL (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980) ja sosiaalihuoltolakiin , myöhemmin lyhennetty SHL (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141301?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=sosiaalihuoltolaki)

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Sitä meistä kukaan ei voi tietää, joten siksi on helpompi puhua unelmista, millainen olisi hyvä ja oikeudenmukainen maailma, asuinpaikka, ja koti vanhuksen elää omaa arkea. Realismi otsikossa edustaa tätä päivää; epäkohtia, puutteita, ongelmia, julkista keskustelua vanhustyöhön liittyvästä etiikasta jne. Ilman realistista analyyttisyyttä ja kyynisyyttäkin ei ole unelmia. Unelmat antavat kuitenkin voimia arkeen, henkiset siivet "what if?" What if...?

 What if a man could fly?

Ja siitä ajatuksesta syntyi esim. lentokone. Ei hullumpaa!